Jukola-koulu 2019

Lappeen Riennon Jukola-koulu käynnistyy Myllymäen koululla torstaina 18.4.2019.

Jukola-koulu on tarkoitettu jo hieman kokeneemmille suunnistuksen harrastajille, jotka haluavat syventää suunnistustaitojaan. Tavoitteena voi olla esimerkiksi suunnistustaidon kehittäminen, Jukolan tai Venlojen viestin suorittaminen, suoritusten parantaminen tai säännöllinen liikuntaharrastus.

Jukola-koulu pitää sisällään kaksi luentoa, kymmenen suunnistusharjoitusta, sekä saunaillan, jossa vinkkejä Jukolan viestiin saapuu kertomaan Jani Myllärinen (Jukolan viestin voittaja 2016). Janiin voit törmätä myös jo aiemmin joissakin Jukola-koulun harjoituksissa.

Jukola-kouluun mahtuu mukaan enimmillään 15 osallistujaa, ilmoittautuminen kannattaa siis tehdä heti!

Jukola-koulun päävetäjänä toimii Atte Nokka.

Tarkempi sisältö ja ohjelma löytyy alempaa tältä sivulta.

Kannattaa myös huomioida suunnistusharrastuksen aloittamiseen sopiva Aikuisten suunnistuskoulu.

Lyhyesti

  • Jukola-koulu on tarkoitettu suunnistustaidon syventämiseen

  • Alaikäraja on 15 vuotta, suunnistuskokemusta olisi hyvä olla muutaman vuoden verran

  • Paikkoja Jukola-kouluun on rajoitetusti!

    • Maksimiosallistujamäärä on 15
  • Viimeinen ilmoittautumispäivä on 16.4.

    • Ilmoittautumiset alla olevalla lomakkeella
  • Pääohjaajana toimii Atte Nokka

Yleisohjeet

  • Harjoitusten kesto on noin 2 tuntia (17.00-19.00)

  • Harjoitukset järjestetään pääsääntöisesti torstaisin UK-rastien yhteydessä

  • Jukola-koulun harjoituksissa on aina oma teema ja rata/radat

  • Kokoontuminen harjoituksiin klo 17:00 UK-kuntorastien kartanmyyntipisteen lähistöllä

    • Ajoissa paikalla!
  • Ajo-opasteina UK-rastien opasteet

Jukola-koulun ohjelma

18.4. 17:00 Myllymäen koulu

  • 17:00-17:45 luento, 17:45-19:00 suunnistusharjoitus
  • Luento: Jukola-koulun info, suunnistustekniikkaa (suunnitelma-ennakointi-havainnointi)
  • Suunnistus: Toteutetaan luennolla opittua
  • Opastus: Vanha Viipurintie, Hiessillankadun risteys

25.4. 17:00 Lavolan koulu

  • 17:00-17:45 luento, 17:45-19:00 suunnistusharjoitus
  • Luento: Jukolan erityispiirteet
  • Suunnistus: Reitinvalinta
  • Opastus: Merenlahdentie, Lavolantien risteys

2.5. 17:00 Hyötiö

  • Suunnistus: Rastinotto
  • Opastus: Vehkataipaleentie, Mikonsaarentien risteys

9.5. 17:00 Telataipale/Rutola

  • Suunnistus: Viestisuunnistus, keskitytään viestisuunnistuksen erityispiirteisiin
  • Opastus: Mikkelintie, Vanhan Mikkelintien risteys

16.5. 17:00 Kangaslampi

  • Suunnistus: Käyräharjoitus, keskitytään suunnistamaan korkeuskäyrien avulla
  • Opastus: Vaalimaantie, Säämälän risteys

23.5. 17:00 Monola

  • Suunnistus: Suunnassa kulku ja väyläharjoitus, kompassin hyödyntäminen
  • Opastus: Vaalimaantie, Monolan risteys

30.5. 17:00 Konnalampi

  • Suunnistus: Riisuttu kartta ilman teitä ja polkuja, keskittyminen suunnistuksen yksinkertaistamiseen
  • Opastus: Vaalimaantie, Säämälän risteys

6.6. 17:00 Säämälä

  • Suunnistus: Yhteislähtöharjoitus, harjoitellaan ryhmässä suunnistamista ja omaan tekemiseen keskittymistä. Erittäin hyödyllinen harjoitus etenkin aloitusosuuden juoksijoille.
  • Opastus: Vaalimaantie, Säämälän risteys

10.6. 18:00 Saunailta (Harapaisentie 7)

  • Viime hetken vinkit Jukolan ja Venlojen viestiin
  • Yleisiä toimintaohjeita Jukola-viikonloppuun
  • Viimeisten päivien valmistautuminen
  • Vieraileva tähti Jani Myllärinen (Jukolan viestin voittaja 2016)
  • Sauna ja yhdessäoloa
  • Huom. maanantai!

12.6. 18:00 Riennon Valmennusryhmän viestiharjoitus

  • Paikka ja sisältö ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa
  • Huom. keskiviikko!

13.6. 17:00 Ruominkapia/Lemi

  • Omatoiminen viimeistelyharjoitus UK-kuntorasteilla
  • Opastus: Lemin kirkko

15.-16.6. KANGASALA-JUKOLA

Opastusten sijaintilinkit päivitetään myöhemmin

Maksut ja sisältö

Jukola-koulun hinta on 250 € / osallistuja.

Hintaan sisältyy:

  • Ohjaus ja valmennus

  • Harjoitukset ja tapahtumat

    • kaksi luentoa, kymmenen harjoitusta ja saunailta
    • harjoitusten sisältö – ”harjoituskortti” – julkaistaan ennen tapahtumaa tällä sivulla
  • Harjoituksissa käytettävät kartat ja kaksi karttamuovia

  • Laina-emit Jukolaan asti tarvittaessa

  • Muut käytettävät materiaalit

  • Lappeen Riennon jäsenyys vuodeksi

    • Oikeus ilmoittautua ja juosta Lappeen Riennon Jukola- tai Venlajoukkueissa
    • Jukola-kouluun osallistuminen ei kuitenkaan velvoita liittymään seuraan tai juoksemaan seuran joukkueissa
  • Jukolaan liittyvää materiaalia ja valmennusohjelma kohti Jukolaa

  • Ryhmän tiedottamiseen, materiaalien välitykseen ja yhteydenpitoon käytetään Whatsapp -ryhmää

    • Harjoituskortit, Jukola-materiaalit, valmennusohjelmat ym.

Huom. Jukola-koulu toteutuu, mikäli ilmoittautuneita tulee vähintään 7 viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä (16.4.). Toteutumisesta tai mahdollisesta peruutuksesta tiedotetaan 17.4. Koulun osallistumismaksun laskutus tapahtuu toukokuussa.

Jukola-koululaisia ei ole vakuutettu seuran puolesta. Jukola-koululaisen kannattaa hankkia edullinen Kuntosuunnistajan vakuutus tapaturmien varalle, sillä vapaa-ajanvakuutukset korvaavat vaihtelevasti kuntosuunnistustapahtumissa sattuneita tapaturmia. Ostaessasi vakuutusta, mainitse tunnusnumero: 125.

Ilmoittautuminen

Jukola-kouluun ilmoittaudutaan täyttämällä alla oleva lomake.

Jukola-koulun ilmoittautumiskaavake

Tarvitsen laina-emitin Jukolaan asti
Haluan osallistua Jukolan tai Venlojen Viestiin Lappeen Riennon joukkueissa
Lupa kuvaamista ja kuvien julkaisua varten.
Lisätietoja ilmoittautumiseen tai kysymyksiä Jukola-kouluun liittyen

Yhteyshenkilöt

  • Atte Nokka
    p. 044 251 1431
    atte.nokka(a)gmail.com