Suunnistuskauden 2018-2019 kertaus

Kauden kertaus sosiaaliseen mediaan tuotetun sisällön avulla.

Marraskuu 2018

Edustusryhmän kausi startti jo lokakuun puolella Jukola-leirin merkeissä Kangasalla. Ohjelmassa oli kolme hyvää harjoitusta tulevan kesän Kangasala-Jukolan tyyppimaastoissa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Ponsan, Kisapirtin ja Majaalahden kautta seuraavaa kautta kohti ?#jukolaleiri #syysyökangasalla #juko2019 #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Marraskuun aikana keskityttiin perusharjoitteluun ja pidettiin leiriviikonloppu kotiseudulla. Riento oli myös mukana Sporttitetissä, tarjoten kaksi työharjoittelupaikkaa.

Joulukuu 2018

Joulukuu jatkui samoissa merkeissä, treeniä ja leireilyä! 

Joulukuusien myyntipiste löytyi Myllykeskuksen pihalta, samasta paikasta voi hakea kuuset myös tänä vuonna.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Hymyillen sinivalkoisena sinivalkoiselta taipaleelta (10,1 + 0,4 km) ?‍♂️ ? #lappeenriento #suunnistus #sinivalkoiset #suomi101 ??

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Tammikuu 2019

Hyvä lumitalvi mahdollisti tammikuussa olosuhteet hiihtosuunnistukselle, mutta myös hangessa tamppaus jalkaisin tuli tutuksi. Leiriohjelmaan kuului PK-seudun sprinttipainotteinen leiriviikonloppu.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Junnut ekaa kertaa karttatelineiden kanssa suksilla, kun Ville piti #hiihtosuunnistus treenejä neljälle innokkaalle. #hiihto #suunnistus #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Helmikuu 2019

Maaliskuu 2019

Maaliskuu jatkui lumisena, mutta se ei menoa haitannut eikä juuri hidastanutkaan. Treenit pyörivät ympäri kylää, loppukuusta järjestettiin leiripäivä alueen nuorille suunnistajille, sekä vietettiin kesäkauden avaustapahtumaa Skinnarilassa – ei niin kesäisissä olosuhteissa.

Huhtikuu 2019

Huhtikuussa vauhti kiihtyi. Viikonloput täyttyivät leireistä ja kilpailuista. Tuntumaa sulaan maahan haettiin kevätleirillä Paimiossa, Finnspringissä oltiin mukana useilla joukkueilla ja kuun lopussa miehet kävivät hakemassa lisää kokemusta suurviesteistä Glimåkran 10milassa.

UK-kuntorastikausi starttasi 23 viikkoa kestäneen kautensa Myllymäen koululta. Myös lasten Rastikoulu lähti vauhdikkaasti liikkeelle suurella porukalla.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Sinivalkoista kuvasatoa Viestiliigan toisesta osakilpailusta, joka kisattiin FinnSpringin yhteydessä viime sunnuntaina. #viestiliiga #finnspring #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Toukokuu 2019

Aikuisten suunnistuskoulun ryhmä täyttyi jälleen ennätysajassa ja junioriryhmä aloitti syventymisen suunnistuksen saloihin. 

Edustusryhmä kävi ottamassa viimeiset tuntumat Kangasala-Jukolan tyyppimaastoihin viikonloppuleirillä.

Kesäkuu 2019

Kesäkuussa reipas sinivalkoinen porukka osallistui Imatralla järjestetylle Leimaus-leirille. Kangasala-Jukolassa oltiin mukana yhteensä kahdeksan joukkueen voimin. SM-keskimatka järjestettiin poikkeuksellisesti vasta kesäkuun lopussa Pudasjärvellä, ja tämä tilaisuus hyödynnettiin leireilemällä Syötteen hienoissa puitteissa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

#team72 #jukola2019 #rientohyökkää #sinivalkoiset #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Ratkiriemukasta menoa by sinivalkoiset! ?⚪? #aurinkokalliot #syöte #smkeskimatka2019 #rientocamp #lappeenriento #treenipäivä #suunnistus #orienteering

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Heinäkuu 2019

Heinäkuun rastiviikot – Kainuun rastiviikko, FIN5 ja O-ringen – olivat monen rientolaisen ohjelmassa.

Aikaa oli myös vaihtaa vähän siistimpää vaatetta päälle, kun seuran satavuotisjuhlat juhlittiin kuun puolivälissä Kehruuhuoneella

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Annin iloiset tuuletukset Kainuun Rastiviikon päätteksi! ??? #kainuunrastiviikko #suunnistus #orienteering #tulevaisuus #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Elokuu 2019

Rinkelirastit järjestettiin uudessa ajankohdassa elokuun alussa. Myös muut viikonloput kuluivat pitkälti suunnistuksen merkeissä: AM-kilpailut Luumäellä, leiripäivää Ruokolahdella, Nuorten Jukola Turussa ja KLL:n mestaruuskilpailut Keuruulla. Tapahtumajärjestelyitä jatkettiin Nuorten rasticupilla ja Klaaniviestillä. Rastikoulun kausi huipentui leiripäivään Nyrhilässä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Upea meininki Etelä-Karjalan Nuorten Rasticupin osakilpailussa. Kiitokset osallistujille! #suunnistus #nrc #eteläkarjala #riento100 #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

AM-viesteissä hopeinen päivä: ???? Hienoja suorituksia laajalla rintamalla! #suunnistus #rientohyökkää #sinivalkoiset #kaakonsuunnistus

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Klaaniviesti 2019 – lähes Jukolamainen tunnelma ? #suunnistus #klaaniviesti #klaanit

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Huippupäivä Ruokolahdella ?? #leiripäivä #sinivalkoiset #rientohyökkää

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Ja hienostihan se #nuortenjukola2019 sujui jokaiselta, loppusija 37! #nuju #sinivalkoiset #rientohyökkää

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Hieno päivä rientolaisittain KLL:n suunnistusmestaruuskilpailuissa Keuruulla! Lotta jatkoi kultaputkea suunnistamalla mestariksi sarjassa D11TR. Palkinnoille tiensä kovatasoisissa sarjoissa raivasivat myös Vertti (H16) ja Anni (D9RR), molemmat päätyivät lopulta 5. sijalle mitalien tuntumaan. … KLL:n kilpailuissa edustetaan sitä kuntaa, jossa käydään koulua, joten Lappeenrannan lisäksi sinivalkoista väriä nähtiin myös Kouvolan ja Virolahden joukkueissa. Tuloskooste: Vertti 5. (H16), Laura 41. (D13), Sulo 17. (H12), Vilho 37. (H12), Lotta 1. (D11TR), Elina 71. (D10RR), Anni 5. (D9RR), Veikka 37. (H9RR). Huomenna Keuruulla on ohjelmassa viestit. … Suuret onnittelut kaikille menestyneille ja hyviä suorituksia tehneille! … @kllsuunnistus2019 #kllsuunnistus #lappeenriento #sinivalkoiset #riento100 #lappeenranta

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Syyskuu 2019

Syyskuun SM-kilpailuissa rientolaiset olivat mukana vahvalla panoksella. Jokaisena kisaviikonloppuna sinivalkoisia värejä nähtiin palkintojenjaossa. Lasten ja nuorten kisakauden päättivät perinteinen LuuRa-ottelu Luumäellä ja ANRV Lappeenrannassa. Seurapaitapäivänä värejä kannettiin ylpeydellä. UK-kuntorasteilla osallistujaennätykset paukkuivat hienon kauden lopulla.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Kauden viimeiset iltarastit on nyt suunnistettu. Lavolassa kirjattiin kauden 3000. suoritus, mitä ei Riennon rasteilla ole pitkään aikaan, jos ikinä, tapahtunut. Rauno Pentikäinen oli 3000. kävijä ja sai siitä kunniasta pienen palkinnonkin matkaan. Toisessa kuvassa komeilee Kaarlo, joka lähti etsimään rasteja kiikareiden kanssa. Toivottavasti rastit löytyivät apuvälineiden kanssa hyvin, ainakin intoa oli lähdössä yhden Jukola-joukkueen verran. *** Kiitoksia vielä kerran huippulaadukkaista karttatulosteista @granosuomi *** Rasteilla tiuhaan näkyneet Riennon asusteet tulevat muuten @nonamesport ilta ja talviasusteiden tilaus on juurikin nyt avoimena seuran sivuilla. *** Muita urheiluvarusteita hankkiessa suosittelemme ottamaan suunnaksi @urheilukoskimies . *** Ja tutusti tämänkin viikon tulokset näkyvät livenä #Rastilippu-palvelussa. *** Kiitos kesän iltarastikaudesta kaikille kävijöille, näissä merkeissä taas huhtikuussa. Sitä ennen tarjolla vielä Kuutostienkuppia, Dark-O:ta ja treenejä läpi talven.

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Sini-valkoinen perhe. #seurapaitapäivä #seurasydän #hiihto #suunnistus

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Oskari ja Miika löivät miehissä plaketeille SM-yön H20-sarjassa ?? Oskari 6. ja Miika 9. #suunnistus #smyö2019 #rientohyökkää #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Lokakuu 2019

Lokakuun kohokohtana oli 25manna-viesti Ruotsissa. Upea joukkuepanos takasi merkittävän sijaparannuksen viime vuosiin verrattuna. Kauden viimeiset SM-kilpailut suunnistettiin Vantaalla. Varma merkki uuden harjoituskauden aloituksesta on maanantai-illan seuran yhteisen salivuoron käynnistyminen.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Riennon 25manna-joukkue 2019. ?⚪? #25manna #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

RIENTO MAALISSA SIJALLA 57!? Viime vuoden sijoitus parani reilulla 30 sijalla! #25manna #rientohyökkää #loistavasuunta

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Lyseon sali lainehtii taas hiestä maanantaisin läpi talven ?️‍♂️⛹️‍♀️? #hiihto #suunnistus #lappeenriento #rientojumppaa

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Kauden päättäjäisiä vietettiin marraskuun puolella isolla porukalla.

Kiitos kaikille Riennon toiminnassa mukana olleille ja sisältöä tähän kertaukseen tuottaneille kaudesta 2018-2019! 

Uusi kausi on jo käynnissä, tervetuloa mukaan toimintaan niin vanhat kuin uudetkin rientolaiset!

Suunnistusjaosto