Suunnistuskauden 2017-2018 kertaus

Kauden kertaus sosiaaliseen mediaan tuotetun sisällön avulla.

Marraskuu 2017

Varaslähtö kauteen 2018 otettiin jo lokakuun puolella, kun edustusryhmä kävi leireilemässä täydentyneellä kokoonpanolla Lahti-Hollola Jukolan harjoitusmaastoissa.

Harjoituskausi pääsi vauhtiin toden teolla marraskuun treenileirillä Taipalsaaren supikoissa.

Myös viikoittaiset harjoitukset lähtivät pyörimään marraskuun aikana.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Torstaina oltiin Nuijamaalla harjoittelemassa sprinttiä lumisissa olosuhteissa ! ❄ Viikonloppuna on luvassa lisää reenejä ?

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Joulukuu 2017

Joulukuu pyhitettiin harjoittelulle, mutta siinä sivussa ehdittiin myös nauttia joulupuurosta, rogainingista ja joulukuusien myynnistä nuorisoliikunnan hyväksi.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Tervetuloa #joulukuusi ostoksille ja tukemaan nuorisourheilua. #joulu #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Tammikuu 2018

Tammikuu oli myös harjoitusten täyttämää, paikat ja kelit vain vaihtuivat.

Helmikuu 2018

Helmikuussa treenien ja leirien lisäksi kisailtiin myös hiihtosuunnistuksen SM-mitaleista. Menestystäkin tuli, muun muassa Maria Salmi voitti sprintin SM-kultaa D40-sarjassa ja Antti Saikko sijoittui viidenneksi miesten sarjassa.

Maaliskuu 2018

Maaliskuussa lumitilanne oli parempi kuin vuosiin, joka tietenkin vaikutti myös treenien ja tapahtumien sisältöön. Pääosin saatiin nauttia hienoista kevättalven keleistä.  Edustustusryhmän kevätleirille Paimioon lähdettiin toiveena sula maa, mutta hankeahan sielläkin oli paikoitellen tarjolla.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Pääsiäisleirin etuosasto korkkasi harjoitusmaastot Paimiossa. ??? #nofilterneeded #lappeenriento #kevätleiri #rientohyökkää

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Huhtikuu 2018

Huhtikuu tarkoittaa suunnistuksen kisakauden käynnistymistä. FinnSpringissä oltiin mukana isolla porukalla ja useilla viestijoukkueilla, ennen kevään klassikkoviestiä Tiomilaa, joka suunnistettiin kuun viimeisenä viikonloppuna Nynäshamnissa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Riento valmiina 10mila-yöhön! Lähtö klo 21.30 Suomen aikaan. #lappeenriento #sinivalkoista #rientohyökkää

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Aapo hoiti ankkuriosuuden komeasti ja leimasi Riennon 10milassa sijalle 100! #tasansata #lappeenriento #10mila #ankkuri

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Huhtikuussa pidettiin myös talvikauden viimeiset salivuorot, siirryttiin enemmän maaston puolelle treeneissä, sekä käynnistettiin UK-kuntorastikausi 19.4. Myllymäen koululla.

Toukokuu 2018

Toukokuussa aloitettiin sekä lasten että aikuisten suunnistuskoulut, joihin molempiin osallistui hieno määrä innokkaita harrastajia!

Kisa- ja treenipuolella keskityttiin 26.5. Kouvolassa pidettyihin keskimatkan SM-kilpailuihin. Treenipäivä Valkealassa tuotti tulosta, kun Mia Saarilaakso vei mestaruuden D45-sarjassa ja Vertti Myllärinen (H15) nappasi ensimmäisen plakettinsa. Miesten kisassa Jonne oli 21. Seuraavana päivänä järjestetyssä historian ensimmäisessä SM-sprinttiviestissä kävi myös joukkueellinen Rientolaisia edustamassa sinivalkoisia värejä.

Kesäkuu 2018

Kesäkuun alkupuolella suunnistajien mielessä pyörii vain yksi sana: JUKOLA. Hollolan treenipäivästä haettiin varmuutta suppamaaston hallitsemiseen, ja itse Lahti-Hollola Jukolaan (16.-17.6.) osallistuttiin neljällä Jukola- ja kolmella Venla-joukkueella. Jukolassa ykkösjoukkue sijoittui 2000-luvun toiseksi parhaalle sijalle 72, Venloissa Lappeen Riento löytyy tuloksissa sijalta 126.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Viesti etenee ja sopivaa pöhinää on havaittavissa Riennon leirissä. #rientohyökkää #lappeenriento #venlat #venlojenviesti #jukola

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Riennon Jussit valmiina yöhön! #rientohyökkää #jukola #jukola2018 #lahti #hollola #lappeenranta #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Jukola ei ole tietystikään ainut suunnistustapahtuma kesäkuussa. Nuorten suunnistajien kesän kohokohdassa, Leimaus-leirillä, vilahteli mukavasti sinivalkoista väriä. 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Sinivalkoista väriä Leimaus-leirillä ✌ #suunnistus #leimaus #leimaus2018 #blueandwhite #bossvertti

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Lisäksi kesäkuun lopulla Riento järjesti ensimmäisen sprinttikilpailun Lappeenrannan kaupunkialueella (Rinkelirastit 29.-30.6.). Kilpailut houkuttelivat paikalle myös muun muassa yhden EM-kisakävijän (Etelä-Saimaa). Maastokisa suunnistettiin lauantaina Soukkionkorven maastoissa.

Heinäkuu 2018

Heinäkuu on perinteisesti rastiviikkojen aikaa. Riennon suunnistajia osallistui muun muassa Kainuun Rastiviikolle ja Ruotsin O-Ringenille.

Elokuu 2018

Elokuun viikonloput täyttyivät kilpailureissuilla: AM-pitkä ja -viesti Haminassa, Nuorten Jukola Saarijärvellä, SM-pitkä Mikkelissä ja KLL:n mestaruuskilpailut Sipoossa. Ehdittiinpä sitä myös käydä ottamassa tuntumaa myös SM-pitkien harjoitusmaastoon Haukkovuorella.

AM-pitkä ja viesti Haminassa 11.-12.8.

Nuorten Jukolassa Saarijärvellä (18.8.) Riento sijoittui nuorella joukkueella hienosti sijalle 43.

SM-pitkä matka suunnistettiin Mikkelissä Neitvuoren upeissa maastoissa 25.-26.8. Jälleen yksi Rientolainen pääsi kiipeämään korkeimmalle korokkeelle, kun Laura Lakanen voitti mestaruuden D35-sarjassa. Mia Saarilaakso (D45) oli lähellä mitalia neljännellä sijallaan, miesten sarjassa Jonne Lakanen suunnisti sijalle 16. tällä ”kuninkuusmatkalla”.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Riennon värejä SM-pitkän kilpailukeskuksessa. ? #smpitkä2018 #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Rientolaisia oli mukavasti mukana Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuissa Sipoossa. Edellisen viikonlopun tapaan kultaa kannettiin jälleen Lappeenrantaan, kun Lotta Laakso oli vauhdikkain 10-vuotiaiden rastireitillä.

Syyskuu 2018

Syyskuussa oli vähintään yhtä paljon aktiviteettia suunnistuksen parissa kuin elokuussa. Riento järjesti Kaakon AM-yön 7.9. Kotalahdessa, Klaani-viestin 11.9. Nyrhilässä ja Kuutostien Kupin osakilpailun 26.9. Telataipaleessa. UK-kuntorastikausi päätettiin myös syyskuun aikana, kiitos kaikille kauden aikana järjestelyissä mukana olleille! Lisäksi muutama MOBO-rata valmistui syyskuun aikana.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Pimeitä kuvia AM-yöstä #kaakonyö #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Kuutostienkuppi liikkeellä. #suunnistus #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Junioripuolella elo-syyskuussa oli ohjelmassa Junnutreenejä, Nuorten rasticupia ja perinteinen seuraottelu Luumäen Rastin kanssa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Viime viikon AM-yön rastit hyötykäytössä, kiitos ratamestariryhmälle kylvämisestä ? . #rastinotto #siksak #junnutreenit #lappeenriento #kotalahti

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Taitoharjoittelua jatkettiin syyskuussakin, ja SM-kisaohjelmasta löytyi niin sprinttiä, viestiä kuin yötä. Viestien ja sprintin osalta kilpailujen sijoittuminen pohjoisempaan Suomeen verotti hieman osallistujamäärää, mutta Tuuloksen SM-yössä 21.-22.9. päästiin taas nauttimaan hienoista sinivalkoisista suorituksista. Tinja Lantta avasi plakettiputkensa D15-sarjassa yhdeksännellä sijalla. Simo Mertanen (H21) väläytteli oivaa syyskuntoa sijoittumalla sijalle 24. oltuaan karsinnassa oman ryhmänsä toiseksi nopein. Samassa sarjassa Ville Saikko oli 32.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Ensimmäinen plaketti laittaa hymyilyttämään ??? Tinja hienosti yhdeksännelle sijalle SM-yössä, onnittelut! . #smyö2018 #lappeenriento #yösuunnistus

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Rock rock!

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Lokakuu 2018

Lokakuun loppu häämöttää jo, ja suunnistuksen virallinen kilpailukausi on päättynyt. Kuun alkupuolella pyörähdettiin Ruotsin puolella 25manna-viestissä, mistä kotiintuomisina oli hyvää kokemusta ja sija 89. Kovimmat ja jaksavimmat suunnistajat kilpailivat vielä viikkoa myöhemmin (14.10.) erikoispitkän matkan mestaruuksista Halikossa. Riennolta oli pieni, mutta sitäkin tehokkaampi edustus paikalla. Tinja kruunasi kautensa neljännellä sijalla, vain 11 sekuntia pronssista. Miesten sarjassa Janne Kuningas antoi osoituksen kovasta kestävyyskapasiteetistaan painelemalla yli 2,5 tuntisessa kisassa kahdenkympin sakkiin.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Lappeen Riento 25manna 2018! #lappeenriento #25manna #25manna2018

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Paljon muutakin ohjelmaa on mahtunut piristämään pimeneviä iltoja ja valmistautuminen ensi kesän Kangasala-Jukolaan on myös aloitettu.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Tänään riennolla kuntopiiriä ??

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Ponsan, Kisapirtin ja Majaalahden kautta seuraavaa kautta kohti ?#jukolaleiri #syysyökangasalla #juko2019 #lappeenriento

Henkilön Lappeen Riento Suunnistus (@lappri_suunnistus) jakama julkaisu

Kiitos kaikille Riennon suunnistuksen parissa mukana olleille ja sisältöä tähän kertaukseen tuottaneille kaudesta 2017-2018! 

Kulunutta suunnistuskautta muistellaan yhdessä sunnuntaina 4.11. kauden päättäjäisissä, joiden yhteydessä kisaillaan myös Riennon suunnistusmestaruudesta.

Ensi kausi onkin sitten yhtä juhlaa, kun seura täyttää pyöreät sata vuotta, jatketaan harjoittelua!

Suunnistusjaosto