Tiedote koronaepidemian vaikutuksista Riennon seuratoimintaan

Julkaistu 17.3.2020 kl0 12:00

  • Kaikkia seuran jäseniä kehotetaan noudattamaan valtioneuvoston asettamia kokoontumisrajoitteita ja muita tilanteessa annettavia määräyksiä ja suosituksia.
  • Seuran järjestämät yhteisharjoitukset, leirit, tapahtumat ja muut kokoontumiset ovat tauolla ainakin 13.4.2020 saakka.
    • Kevään tilinpäätöskokous joko siirtyy myöhempään ajankohtaan tai se toteutetaan etäkokouksena. Asiasta tiedotetaan erikseen.
    • Muille väliin jääville tapahtumille katsotaan sopivat ajankohdat myöhemmin, kun tilanne selkeytyy.
  • Suunnistuksen valmennusryhmien toiminta muuttuu omatoimiseksi
    • Kannustamme kaikkia harrastajia omatoimiseen harjoitteluun ja sen toteuttamista pyritään tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla, esimerkiksi:
      • Fysiikkatreenien sisällöt kirjataan edelleen Nimenhuutoon
      • Taitoharjoitusten kartat ladataan Nimenhuutoon, mistä ne voidaan tulostaa henkilökohtaiseen käyttöön
      • Tarvittaessa ole yhteydessä harjoitusten vastuuhenkilöihin karttoihin tai lisätietoihin liittyen
    • Kuntosuunnistuskauden alku tulee siirtymään suositusten mukaisesti
      • Kausi alkaa aikaisintaan toukokuussa
      • Korvaavia mahdollisuuksia omatoimiseen harrastamiseen kehitetään
    • Lasten rastikoulun, Aikuisten suunnistuskoulun ja Junioriryhmän kevään treenien aloitukset siirtyvät myöhempään ajankohtaan
      • Jo julkaistut kalenterit ja ohjelmat eivät siis ole ajantasaisia
    • Seuran toimisto on edelleen avoinna normaalisti, mutta toiveena on, että fyysistä asiointia toimistolla vältetään
      • Yhteydenotot puhelimitse, sähköpostilla tai nettisivujen lomakkeiden kautta

***

Julkaistu 13.3.2020 klo 14:59

  • Seuran yhteiset salivuorot maanantai-iltaisin on peruttu tältä keväältä.
    • Salivuorot jatkuvat jälleen ensi syksynä
  • Hiihtokausi on päättynyt kaikkien ryhmien osalta, eli yhteistreenejä ei enää järjestetä maalis-huhtikuussa. Uuden kauden treeneistä ja muutenkin jatkosta tiedotetaan myöhemmin.
  • Hiihtokauden päättäjäiset pyritään pitämään myöhemmin, mutta seurataan tilannetta.
  • Suunnistajien harjoitukset ulkotiloissa ja muu pienryhmätoiminta jatkuu normaalisti toistaiseksi. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla ja muita tiedotuskanavia käyttämällä.
  • KAIKKIEN TULEE HUOMIOIDA (THL:n ohjeistuksista poimittua):
    • Harjoituksiin ja muihin tapahtumiin ei missään tapauksissa tulla sairaana (hengitystieinfektiot)
      • Jos lieviäkin oireita = jäädään kotiin
    • Käsihygienia
    • Kosketusten välttäminen muiden ihmisten kanssa, eli hyvät etäisyydet muihin
      • Ei kättelyä tai vastaavaa
    • Ei kosketuksia omien kasvojen alueelle
      • Erityisesti silmät, nenä, suu
    • Yskiminen ja aivastelu omaan hihaan turvallisen etäisyyden päässä muista henkilöistä

Mahdolliset muutokset, lisäykset, päivitykset ym. päivitetään tähän artikkeliin.

***

Lisäys 13.3.2020 klo 17:42

Suunnistusliitto on päättänyt perua kaikki kansalliset kilpailut 30.4. saakka, sekä kaikki yli 500 osallistujan tapahtumat 31.5.2020 asti. Myös muita ohjeistuksia on annettu, tiedotteen voi lukea täältä.

Yhteyshenkilöt

Puheenjohtaja

Markus Siivola
0443337307
markus.siivola(at)lappeenriento.fi

Hiihto

Eveliina Nykänen
0443604730
eveliina.nykanen(at)lappeenriento.fi

Suunnistus

Ville Saikko
0400658061
ville.saikko(at)lappeenriento.fi